sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ihana viikko takanapäin

Ihana viikko takanapäin.
Vietin veljen perheen mökillä viikon. Heillä on kaksi lasta tyttö 13 ja poika 8. Mukanani oli myös keskimmäisen veljeni kaksi lasta pojat 10 ja 15 vuotiaat.
Ei yhtään haitannut meidän yhdessä oloa vaikka välillä tuli sadetta rankastikin ja ilma oli ajoittain kolea Pari lasta kävivät aamuisin aamuinilla veljeni kanssa ennen aamupalan syöntiä.
Lapset rakensivat metsään majan,pelasivat pelejä joihin minäkin osallistuin,hyppivät trampalla Yhdessä kävelimme metsässä,Veljen tyttö järjesti vinksin vonksin kisan eli kuka hävisi esim.lauta pelissä olikin voittaja ja sitä emme tienneet pelin alettua.Lapset olivat mukana päivän askareissa tekemällä ruokaa ym...Tosin kiukutteluakin oli kun nuorimmat 8 ja 10 vuotiaan otti yhteen aina välillä.Kyllä siinä aikuisten hermoja koetettiin.Halattiin paljon ja suukoteltiin. Ritu- hauva oli aina mukana  touhua massa.Minulla on jo ikävä teitä.
Kiitos rakas pikkuveli kun saatiin olla kaikki taas yhdessä.

Veljeni pystytti armeija teltan jota lapset saisivat tällaisenkin ihanan kokemuksen ,kaminalla lämmitettiin telttaa sisältä ja öljy lamppu valaisi iltaa kun yömyöhään riitti puhumista.

Vihanneksia wokattiin.

Voisilmäpullia lei voin ja hyvin maistui kaikille.

Ritu-hauvasta oli iloa meille kaikille.



Auringon laskua ihailimme yhtenä iltana.

torstai 19. kesäkuuta 2014