sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hei tonttu-ukot hyppikää!

Hyvää ensimmäistä advennttia  ja Joulukuuta.

En ole pitkään aikaan tehnyt näin paljon jouluaskarteluja kuin nyt olen tehnyt.Laitan kuvan muutamista tekeleistäni.
Vanhoista kirjoista olen repinyt sivuja ja tehnyt enkelikoristeen.Idean sain mummonpajukori blogista.
Paperitähden tekoa kokeilin myös,googlasin ohjeen paperitähti nimellä.
Virkatut tontut googlattu myöskin.Kolmelle ystävälleni vein viime viikolla paperitähti enkelin kortin siasta.Virkattuja tonttuja olen tehnyt joululahjaksi veljen lapsille.Sohvalla odottaa keskeneräinen lapanen.Mikään muu ei nyt oikein kiinosta kuin askartelu ja käsityöt sekä tietty syöminen.Saispa ton liikunnan vielä käyntiin,mutta hyvää alkavaa tätä viikkoa.Nautitaan elämästä ja toisistamme.







6 kommenttia:

  1. Voi että kylläpä on nättejä askarteluja, netistä löytää kyllä vaikka mitä kivaa ja inspiroivaa...kyllä sitä sitten ehtii ens vuonnakin aloitella liikunnan riemuja kun päivät vähän valostuu :) Kivoja joulun aluspuuhia sulle ystäväin <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos sanoistasi Hilmaseni jatketaan näitä puuhasteluja ja liikuntaa sit kun sen aika tulee.

    VastaaPoista
  3. Ihania ja nuo tontut ihan supersöpöjä!

    VastaaPoista

Kiva jos voisit jättää käynistäsi pienen viestin.